sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Carpe Diem!

Laskuri näyttää päiviä olevan jäljellä ennen lähtöä 52. Lueskellessani nykyisten vaihtareiden blogeja, havahdun aina vähän väliä ajattelemaan, että käyköhän mullekin noin? Tulenkohan saamaan yhtä ihanan vuoden kuin toi? Saankohan kokea kaikkea yhtä mahtavaa kuin toi? Tiedän, ettei saisi verrata omaa vuottaan toisten kokemuksiin ja asettaa liikaa ennakko-odotuksia, mutta mitä lähemmäs lähtö tulee, sitä vaikeampi sitä on olla ajattelematta. Vaikka kuinka yritän elää hetkessä ja ajatella "Carpe diem!", aina se tuleva lähtö pyörii jossain siellä aivojen sisällä. Välillä pää räjähtää innokkuudesta ja halusta lähteä hetipaikalla, mutta välillä mukana on myös se raastava tuska, etten tule vuoteen näkemään enää ystäviäni tai istumaan tässä laiturinnokassa antaen kesätuulen pörröttää hiukset.

Kesässä on aina ollut jotain ihmeellistä! Silloin huolet unohtuu ja saa nauttia ilman murheita tulevasta. Saa viettää rauhallisia hetkiä kävellen vihreässä metsässä kamera kädessä tai ajella natisevilla vanhoilla pyörillä peltojen keskellä jäätelö kädessä. Edes pieni kesäsade ei saa mieltä maahan, vaan silloin kääriydytään peittoihin ja katsellaan lempisarjojen tuotantokausia, kunnes nukahdetaan pehmolelujen keskelle. Kesä on aina ollut mulle rauhottumisen ja hauskan pidon aikaa, ja yritän siitä nauttia mahdollisimman paljon, vaikka ajatukset aika ajoin meinaakin lentää Atlantin toisella puolella odottelevaan elämään.


P.S Olisko teillä lukijoilla kiinnostusta kysymyspostaukseen? Ajattelin, jos tekisin sellasen nyt ennen lähtöä, vaihdossa ollessani sekä mahdollisesti takasin tullessani.

2 kommenttia:

  1. Haha kuulostaa kyllä niin tutulta! Aivan ihana tää sun blogi, jään seuraileen :)
    Mäkin oon siis lähdössä vaihtoon, kylläkin exploriuksen kautta Las Vegasiin, tässä mun blogin osote jos kiinnostaa :)
    www.annaaelina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja ehdottomasti kiinnostaa sunki blogi! Pidä ihana vuosi Vegasissa! (:

      Poista