sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Father's day

Tänään Suomessa vietetään isänpäivää ja Skypettelinkin tänään ekaa kertaa mun perheen kanssa lahjana isälle, ja yllätyshän se oli. Mun isä on yksi niin sanottu "syy" siihen, että olen tällä hetkellä täällä maailman toisella puolella. Tietysti rahallinen puoli on yksi suuri juttu joka mahdollisti tän vuoden, mutta isä on antanut mulle myös jotain paljon tärkeämpää; uskon. Hän uskoo muhun niin paljon, että päästi mut lähtemään alaikäisenä valtameren toiselle puolelle yksinään. Hän on yksi niistä ihmisistä, jotka on opettanut mulle, että selviän yksinään ja että olen tarpeeksi vahva selviämään myös niistä vaikeimmista ajoista.
Pienempänä, (ja ehkä vielä joskus nykyäänkin...) saatoin esittää avutonta vain, koska halusin jonkun auttavan mua. Yleensä isä oli se, joka kielsi esittämästä avutonta ja kertoi, että osaan ja pystyn tekemään asioita itse. Vaikka se niinä hetkinä tuntuikin epäreilulta, täällä ollessa olen oppinut arvostamaan, että mun piti tehdä niitä asioita itsenäisesti. Luultavasti en olisi nyt amerikan huoneessani kirjoittamassa tätäkään postausta ilman näin opittuja asioita! Mun kaverit täällä on kesällä muuttamassa omilleen, ja jos totta puhutaan, niin olen enemmän kuin kauhuissaan heidän puolestaan. He eivät osaa kaikki pestä pyykkiä, siivota tai tiskata, koska heidän vanhemmat hoitaa ne. He eivät osaa kokata, koska "Eihän meidän tartte kokata, me syödään ravintolassa!". He eivät tiedä mitä tarkoittaa käsite raha, koska heidän vanhemmat maksaa aina kaiken, ja shoppaamaan mennessä kaivetaan vain esille momin luottokortti. Kaikki edellä mainitut asiat, mun isä on opettanut mulle, ja vaikken siitä aina pitänytkään tai tajunnut miksi mun pitäisi hoitaa tiskit, tajuan miten tärkeitä taitoja olen saanut.
Kuitenkaan pelkkien taitojen opettaminen ei auta, vaan tarvitaan myös edellä mainittu usko ja luottamus. Kun siirryin yläasteelle ja mun lukujärjestykseen ilmeistyi kotitalous, innostuin leipomisesta. Kaikkien vanhemmat eivät olisi välttämättä antaneet 12-vuotiaan vasta leipomaan oppineen kaivaa jauhoja ja sokeria kaapeista, mutta mun vanhemmat olivat vain innoissaan saadessaan eteensä tuoreita pullia ja muffinseja. Vaikka keittiö ei välttämättä aina näyttänytkään enää ihan yhtä siistiltä kuin aloittaessa, he uskoivat, että pystyn seuraamaan reseptejä omin avuin. Sama usko säilyi, kun oli aika tehdä isompia päätöksiä, joihin ei ollut reseptiä tarjolla; kun päätin aloittaa cheerleadingin ja matkustaa omin avuin treeneihin pimeinä syksyn iltoina, kun päätin 14-vuotiaana lähteä kolmeksi viikoksi kielimatkalle ja tietysti suurimpana, kun päätin lähteä vaihto-oppilaaksi.
Ilman isää, en siis tosiaan luultavasti olisi täällä. Tämän päivän paras hetki oli nähdä hänen yllättynyt ilme tietokoneen näytöltä, kun soitin kotiin yllätyksenä hänelle! Tän tekstin myötä haluan kiittää mun isää ja toivottaa hyvää isänpäivää myös kaikille muille iseille, jotka on uskoneet ja luottaneet lapsiinsa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti