perjantai 28. marraskuuta 2014

Thanksgiving

Thanksgiving on perinteisesti vähän niin kuin joulu Suomessa; vaikka kuinka olisit laihduttamassa tai muuten vain jollain terveysdieetillä, thanksgiving päivänä on luvallista silti syödä napa täyteen mahdollisimman epäterveellistä ruokaa. Vietin mun ensimmäisen ja valitettavasti myös viimeisen kiitospäivän syöden yhdessä perheen kanssa ruokia, joista lähes kaikki oli mulle uusia: erilaisia laatikoita, kokonainen kalkkuna, kurpitsapiirakkaa ja monia muita ruokia, joiden nimiä en edes tiedä. Itse kannoin korteni kekoon ja tein ensimmäistä kertaa elämässäni karjalanpiirakoita, jotka oli kyllä miljoona kertaa parempia kuin mitkään Saarioisten äitien tekemät! Vain plussaahan oli ylijäänyt riisipuuro, jota riitti aamupalaksi! (Isä, jos olisit ollut täällä, olisit rakastanut kaikkea, syönyt ihan liikaa ja valittanut, ettei tartte enää ikinä syödä mitään... :D)

Syömisen jälkeen oli vuorossa Black Friday shoppailu, mutta nimestään huolimatta se tapahtui enemmän torstain kuin perjantain puolella. Me oltiin momin kanssa reippaina jonottamassa kauppakeskuksen ulkopuolella tuntia ennen sen aukeamista, jotta päästäisiin Victora Secretiin ensimmäisten joukossa. Kerrankin jonottaminen kannatti, sillä aukeamisaikaan meidän takana oli reippaasti yli sadan ihmisen joukko, jotka kaikki lähti juoksemaan kohti Victoria Secretia! Sama meininki oli myös Walmartissa, josta tuli mieleen joku elokuva! Käytävillä oli mm. kasa puhelimia, joiden myynti alkoi klo 8pm. Niiden ympärillä olevien aitojen takana oli ringissä satakunta ihmistä, ja puhelimia taisi olla tuskin viittäkymmentä! Työntekijät yritti tuskastuneina huudella megafonejen kanssa, ettei kukaan liiskaantuisi liian pahasti, mutta eipä se mitään auttanut... Pois tullessa, meidän edessä oli perheen äiti kolmien kauppakärryjen kanssa ja kassalla hänen ostostensa summa näytti lähemmäs $2000! Maksaessaan hän vielä kaiken lisäksi totesi, että yön yli nukuttua täytyy tulla takaisin hakemaan lisää tavaraa uusista tarjouksista! Tarinat ihmisten hulluudesta on siis tosiaan kuitattu tosiksi ainakin Missourin alueella!


10 kommenttia:

  1. Eihän nää kaikki kivat jutut siellä tarvii loppu, kun oot Suomessa. Pidä täällä omat thanksgivingit sun muut 😌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset ystäväiseni, mut ei se silti tuu olemaan ihan sama asia ilman black fridayta yms. :(

      Poista
  2. voi kun ihana postaus & ihania kuvia! ♥ toi oli varmasti tosi ihana kokemus! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että tykkäsit! Kokemuksena oli tosiaan ihan mahtava! :)

      Poista
  3. Mutta mites nii viimenen? Ainahan voit mennä sinne amerikkaan viettämään thanksgivingiä uudestaan! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ehkä se oli vähän väärin sanottu että viiminen. Mutta viiminen ainakin vähään aikaan :D

      Poista
  4. Oliko teillä siellä jotain sukulaisia/ystäviä, kun noin paljon tota ruokaa? :DD Mitäs ostit VS:ltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama sukulainen, mutta suurimmaks osaksi ihan meidän perheen kesken mässäiltiin! VS:ltä tarttui mukaan vaikka ja mitä, koska tarjoukset oli sen verran hyviä... 😂

      Poista
  5. oi haluaisin joskus itse kokea BlackFridayn!! :D
    vaikka oon aina kuullu et on ihan hirveetä XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osittain se oli tosiaan ihan hirveetä, mutta kyllä se oli kokemisen arvosta!! :D

      Poista