sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Without failure there is not sweetness in success

Tällä viikolla oon ollut cheerkarsinnoissa auttamassa karsijoita ja valitsemassa ensi vuoden joukkuetta. Cheerkarsinnat täällä menee eritavalla kun mitä oon Suomessa tottunut. Täällä oli kisojen tuomarit istumassa pöydän takana ja jokainen karsija tuli neljän hengen ryhmissä sisään ja jokainen tyttö näytti yksitellen omat hyppynsä, tanssinsa, cheerinsä ja akrobatiansa. Kun istuskelin siellä sivussa katselemassa niitä toiveikkaita hymyjä, onnistuneita flikkejä ja energisiä tansseja niin muistin taas miten mulla on omat karsinnat menneinä vuosina menneet. Vaikka menneenä viikkona näin todella paljon onnistumisia ja itsensä ylittäneitä tyttöjä, niin sekaan mahtui myös niitä vähemmän onnistuneita suorituksia.

Ennen tänne tuloa pelkäsin epäonnistumisia ehkä enemmän kuin oikeasti olisi tarvetta. Jokainen epäonnistuu joskus ja yleensä pitkällä aikavälillä niistä epäonnistumisista seuraa onnistumisia, joita ei tapahtuisi ilman sitä "ei-niin-onnistunutta"hetkeä. Vaikka kuinka pyörittelin silmiä yläasteella kun opettajat yrittivät selittää miten väärin menneiden kysymysten korjaaminen on tärkein oppimishetki, nyt tajuan sen paremmin kuin hyvin. Tiesin jo tänne lähtiessä, että mun englannin kielen taitoni on kaukana täydellisestä (ja itseasiassa se silti on kaukana siitä) ja täällä ollessa olen "onnistunut" epäonnistumaan kahdeksan kuukauden aikana enemmän kuin koko mun elämäni 18 vuoden aikana! Mutta jokaikinen noista kerroista on opettanut ja tuonut mun elämään jotakin uutta! Paras esimerkki voisi olla kun ensimmäisen viikon aikana koulussa kävelin luokkaan, istuin alas ja opettaja kysyi miksi olen siellä. Yritin siinä sitten möngertää englanniksi, että luulen olevani oikeassa luokassa. Parin minuutin selvittelyn jälkeen todettiin yhdessä että ei, en ole oikeassa luokassa. Tän seurauksena yksi tytöistä lähti viemään mua oikeaan luokkaan. Nyt tää tyttö on mun paras ystävä enkä osasi edes kuvitella millaista mun elämä olisi jos en olisi kävellyt sisään siihen väärään luokkaan!

Cheerleading karsinnoissa yksi tytöistä teki täydellisen toe touch hypyn, mutta laskeutui selälleen maahan. Sieltä maasta hän nousi hymyillen pystyyn ja aloitti oman osuutensa huudosta yhä se sama naurava ilme kasvoillaan. Tää kyseinen tyttö pääsi koulun edustusjoukkueeseen, ei koska hänen hyppynsä on parhaat mahdolliset tai koska hän on yksi parhaimmista nostajista, hän pääsi joukkueeseen, koska vaikka hän epäonnistui pahimmalla mahdollisella hetkellä, hän päätti jatkaa hymy huulilla. Hän veti loppuun asti täysillä ja salista ulos tultaessa purskahti itkuun. Taas, ei koska hän epäonnistui, vaan koska hän oli niin ylpeä itsestään ja tahdonvoimalla loppuun asti vedetystä esiintymisestään. Hän tiesi ettei olisi päässyt haluaamansa joukkueesen lopettamalla huonosti menneeseen hyppyyn.

Jokainen epäonnistuu joskus, mutta se miten reagoit siihen epäonnistumiseen, erottelee epäonnistujat toisistaan. Ja kyllä, tää postaus on omistettu mun pikkusiskolle, joka ei aina ymmärrä niitten epäonnistuneiden juttujen mittakaavoja, mutta myös kaikille niille jotka pelkää epäonnistumisia.



2 kommenttia:

  1. Oletpas viisas! Et tiiä miten just iski tajuntaan😯

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus näinki päin et mä oon se viisas osapuoli 😂

      Poista